9. loka, 2019

Lopettaako Järvensivun tila?

Hei kaikki!!

Seuraa pitkä teksti, koska en osaa kertoa tätäkään lyhyesti ja tahdon sanoa kaiken nyt ääneen. Kylällä kiertää villi huhu, että olen lopettamassa tilan pitoa. Se ei aivan pidä paikkaansa, olen vaan muuttamassa tilaa hieman erilaiseksi.

Minullahan on tässä nyt maidontuotannon kannalta kaksi vaihtoehtoa, joko investoida isoon uuteen pihattoon, että saan lypsävien määrää nostettua, tai lopettaa. Tälläisenään tilanpito ei ole kannattavaa. Jos lähtisin investoimaan tarvisin lisää peltomaata vuokralle. Meillä on omaa peltoa liian vähän ja niistä suuri osa on laitumina. Meillähän olisi periaatteessa tarvittava hehtaarimäärä peltoa, jos lasketaan ne pellot, mitä meillä on viljelysopimuksessa. Ikävä kyllä, ne viljelysopimuspellot on meille melkoista tappiota. Toki olen kiitollinen, että ollaan saatu ylipäätään rehua tehtyä eläimille, mutta emme saa niistä itse peltotukia, joilla kuuluisi maksaa pellon kunnostukseta tulevia kustannuksia ja osaksi myös pellolta korjattavasta sadosta koituvia kustannuksia. Lehmien säilörehu tälläisenään on syönyt ja tulee koko ajan syömään kannattavuutta. Emme myöskään pysty pitämään pelloista tarvittavan intensiivisesti huolta ilman rahaa. Näin ollen emme pysty siis sijoittamaan karjanlantaa niihin lannoitteeksi ja uusia niitä, joten  rehun laatu alkaa olla osassa peltoja jo huonoa lypsättämään lehmiä. Koska omaa peltoa on vähän ja niihin ei pysty sijoittamaan koko vuoden määrää karjanlantaa, että saisi järkevän viljelykierron, on meiltä sitten luovutettu ilmaiseksi muille tiloille lantaa, joka olisi ollut omiaan lannoittamaan rehumaita, jos niitä pystyisi uudistamaan. Melkoinen oravanpyörä siis kaiken kaikkiaan koko tämä homma. 

Lisäksi investointia miettiessä eteen tulee rahoituskysymykset, kannattavuus, jaksaminen, yksin en pysty lähtemään hommaan, saanko yhtiökumppanin jostain.. Jos teen investoinnin, tarvin myös liudan uusia koneita.. Ei puhuta enää mistään pienistä summista. Jos se kaatuu, menee koko tila.. Uudesta navetasta on jo piirrustukset pöytälaatikossa, mutta ainakin nyt toistaiseksi ne saavat sinne jäädä. Jos tulevaisuus näyttää erilaiselta, jos yhtäkkiä meille tarjotaan isoa määrää peltoa vuokralle ja Asko innostuisi myös koulutuksen kautta lähtemään mukaan maataloustouhuun, niin se uusi navetta toki minua itseäni kiinnostaa. Näistä lähtökohdista investoinnin eteenpäin vieminen kuitenkin olisi aivan liian suuri riski, suorastaan typerää.

Monet teistä ihmisistä olette käyneet meillä ja joillekin teistä olen tainnut puhuakin, että tahtoisin mukaan green care toimintaan, mutta minulle ei ole aikaa. Olen ammatiltani eläintehoitaja, maatalousyrittäjä ja lähihoitaja. Lähihoitajan ammattia voisi siis myös hyödyntää, jos painottaisin Järvensivua enemmän hyvinvointitilan suuntaan.. Tahtoisin antaa mahdollisuuden muillekin kuin itselleni tuntea sitä iloa, mitä nämä eläimet minulle antaa.

Olen nähnyt vuosien varrella, kuinka vilkkaatkin lapset ovat hievahtamatta paikoillaan ja hiljaa, kun saavat käsiinsä pienen tipun, kuinka hiljennytään kuuntelemaan lypsyllä ohjeita ja kuinka vilpittömän kiinnostuneita niin lapset, kuin aikuiset ovat olleet tästä touhusta täällä. Kuinka kanoja on voitu vaan katsella pitkän aikaa ja kuinka minulle arkiset asiat voivat antaa jollekin toiselle ihan älyttömän paljon.. Teidän kanssa oleminen ja teille asioista kertominen on ollut minulle suuri ilo. Nyt taas osta tilalta päivänä muutama ihminen tuli kertomaan minulle, kuinka ei ole koskaan päässyt olemaan niin lähellä eläimiä ja kuinka meidän Pilvi ja Päivänpaiste on erityisiä, oikeita terapialampaita. Tiedättekö mistä johtuu, että meidän eläimet on tälläisiä? Siitä, että ne ovat minun terapiaani. Tämä tilan pito ei todellakaan ole mitään helppoa. Koko ajan on joku huoli jostain, töitä on ihan älyttömästi ja taannoin kun Asko lähti muualle töihin, on minulle kasaantunut entistä enemmän tilan töitä. Minun terapiaani on halata lammasta tai lehmää, ne ovat oppineet siihen. Ne painaa pään poskea vasten ja ollaan siinä hetki aivan hiljaa ja samalla rapsutan karvaa tai villaa.  Minulle tärkeetä on myös ottaa lampaat tai naudat mukaan paimenkoirien avulla kävelylle ja istua metsässä kivellä ja katsella mitä eläimet siellä metsässä touhuaa. Tätäkin voisin tarjota myös muille.

Olen nyt tietoisesti vähentänyt lehmämäärää ja keventänyt työtaakkaa oman jaksamisen takia ja ikävä kyllä joutunut tekemään sitä kannattavuuden kustannuksella. Haluan pitää eläimistäni hyvää huolta, en polttaa itseäni loppuun veren maku suussa. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että minä joidenkin ihmisten epäilyistä huolimatta sain tämän pyörimään, sain tämän kannattamaan ja sain viivan alle jäämään rahaa. Näissä tuotantotiloissa, se ei todellakaan ole ollut helppoa. Meillä on myös ravannut erilaisia tarkastajia ja ne ovat tuoneet työhän lisäpainetta, etenkin silloin alkavana yrittäjänä, kun sitä aina mietti että onko osannut täyttää kaikki paperit oikein ja onko kaikki rastit oikeissa ruuduissa. Silti olen rakastanut tätä työtä, olen ollut ylpeä saadessani tuottaa puhdasta Suomalaista ruokaa. Sitä haluan tehdä jatkossakin, mutta hieman eri tavalla, hieman lempeämmin itselleni.

Minä rakastan Suomenkarjaa, ihan yli kaiken. Ne ovat upeita eläimiä ja todellakin pelastettavan arvoisia. Ne antavat enemmän, kun kukaan voisi kuvitella. Niiden maito on täyttä tavaraa ja lihassa maistuu entisaika ja mummulan palapaisti. Ne ovat rakastettavia persoonia, viisaita ja kauniita. Ne osaavat laiduntaa, tulevat Suomen olosuhteissa toimeen. Ne lypsävät ja tuottavat lihaa kustannustehokkaasti, ovat ilmastoystävällisiä. Niillä on suuri merkitys Suomen historiassa. Miksi niitä ei tahdottaisi pelastaa? Miksi niitä ei arvostettaisi? Jotkut ihmiset puhuvat niistä pahaa, ihan kun ne olisivat jotenkin ilkeitä. Sitä ne eivät ole! Ne ovat sisukkaita Suomalaisia. Niiden kanssa töitä tehdessä pitää olla määrätietoinen, mutta myös kiltti ja reilu. Ne on työkoirienkin kannalta erittäin hyviä opettajia.

No mitä nyt tapahtuu? Lypsyt jatkuvat vielä, mutta todella paljon pienemmällä lehmämäärällä. Omat härät kasvavat edelleen täällä ja lihaa tulee niistä myyntiin välillä.

Lehmämäärän pieneneminen tarkoittaa käytännössä sitä, että jää aikaa muuhunkin. Aloitan siis VIHDOIN marraskuussa Green care koulutuksen ja alan miettimään oikeasti yhden unelman toteuttamista. Mitä se on käytännössä ja tuleeko se kannattamaan? En vielä osaa sanoa, mutta tahdon ottaa sen riskin.

Tarjoan härkiäni ja lampaitani jatkossa muidenkin, kun omien paimenkoirien treenaamiseen.. Saataisko meille kouluttajaa vetämään kursseja ja voitaisiinko ehkä järjestetään kisojakin joskus meillä? Olisiko kesällä maatilaleiri? Meillä on elintarvikehuoneistokin valmiina leiriläisten ruuanlaittoon.  Haluaako joku lähteä minun, koirien ja lampaiden kanssa kivimajalle keittämään nokipannukahvit? Onko meillä mahdollisuus järjestää jonkunlaista päivätoimintaa? Voitaisiinko järjestää kursseja, vaikka mennä metsään ja tehdä ruokaa metsän antimista, jonkun ulkopuolisen vetäjän kanssa? Paljon ideoita, paljon avoimia kysymyksiä. Niihin toivottavasti saan vastauksia koulutuksesta.

Tulot eivät tule olemaan suuria mitä tahansa teenkään, mutta on tärkeää, että saan jatkossakin tehdä töitä Suomenkarjan kanssa. Se on tärkeää, että saan pitää rakkaat lehmäni tai edes osan niistä. <3 Minullahan on myös koulutusta suuntaan jos toiseenkin, jos siis mikään minun miljoonasta ajatuksesta ei toteudu, niin voin hankkia lisätienestiä tekemällä myös keikkatöitä muualla. Mikäli vanhat merkit paikkaansa pitää, niin talvellahan täällä tulee olemaan hiljaista kun huopatossutehtaalla, mutta kesällä sitten taas hulinaa senkin edestä.. Aika näyttää.. 

Noin, nyt se on sanottu ääneen. Toivottavasti tästä tulee vielä jotain hyvää ja ennenkaikkea jotain sellaista, että voin jatkaa yrittäjänä eläinten ja ihmisten kanssa tekemistä.