23. huhti, 2018

Kesäkausi alkaa

Vuosi on vierähtänyt ja touhua on ollut. Ollaan oltu Ahlmannilla Suomenkarja hankkeessa mukana ja saatu sieltä kultaakin arvokkaampia neuvoja ja oppeja eri asiantuntijoilta. Kaikkein hyödyllisintä on ollut Harri Ala-kapeen käytännön vinkit ruokintaan ja jalostukseen.. ja ylipäätään karjanhoitoon. Niitä olen tämän kevään hyödyntänyt ja saanut mm. Hellättären pysymään paremmin maidossa siemennyksen jälkeen. Aina oppii uutta, kun pääsee niin pitkään rodun parissa häärineen ihmisen oppiin. Olen kyllä niin kiitollinen tästä mahdollisuudesta. 

Olen myös aloittanut jatko-opintoja suomen yrittäjäopiston johtajakoulutuksessa ja ne taas tukevat tämän yrityksen pyörittämistä. Viimeksi analysoitiin omaa persoonaa sellaisen testin perusteella ja olipa muuten aika tosi mielenkiintoista tajuta kuinka oikeassa se testi oli.   

Vasikoita on tämän kevään aikan syntynyt paljon ja kohta ne pääsevät ulos igluun. Viimeiset sonnit lähtivät myös ja tulivat puotiin myyntiin lihana. Jatkossa kaikki meidän sonnit härätään ja näin ollen jatkossa myydään häränlihaa.

Nyt valmistaudutaan koululaisten maatilapäivään, joka on kesäkuun ensimmäinen päivä. Tehdään rasteja ja pyritään kertomaan mahdollisimman laajasti kaikista tuotantosuunnista. 

Kesäkaudenavajaiset vietetään vasta kesäkuun 10. päivä sunnuntaina ja on tulossa taas Nosh ja tupperware edustajaa ja muuta mukavaa. Varmaankin myös kahvia tarjoillaan ja on mahdollista kierrellä niitä koululaisten rasteja. Infotaan lisää myöhemmin.