Järvensivun vanha pirtti. Vasemmalla vanha navetta.

Historiaa

Tämän sivun päivitys on jo pidemmän aikaa ollut kesken. Kopioin tähän nyt enoni Hannu Järvisen kirjoituksen, niin onpahan tätäkin osiota aloitettu. Tässä linkki alkuperäiseen kirjoitukseen: http://joulujajuhannus.net/2015/12/14/jarvensivu-avoin-tila/

Synnyinkotini tienhaaraan Längelmäen Vinkiälle on ilmestynyt otsikossa mainittu kyltti. Avoinhan se minulle on aina ollut, sillä nykyisetkin omistajat kuuluvat lähisukuun. Tilalla on oma historiansa, joka suunnilleen tiedetään. Monenlaisia tarinoita se sisältää. Paikan alkuperäinen nimi oli Järvenpää.

Ensimmäisen asumuksen tiettävästi perustivat Antti ja Maria. Anders ja Maja-Stina on eräissä kirkonkirjoissa kirjoitusmuoto. Särkijärven rantaan, suurten honkien suojaan he rakensivat mökkinsä. Suojaan kaiketi siksi, että vielä siinä 1800-luvun puolivälissä oli muistissa vainojen ajat. Tarinoissamme paikka elää nimellä ”Piilopirtin rauniot”. Torpan nimeksi merkittiin ”Järvenpää”. Sitten Maria kuoli. Antti tarvitsi torppaansa emännän ja lapsilleen uuden äidin. Tämä löytyi läheltä, Kynnyskosken rannalta, karvari Koskipään tytär Erika.

Niihin aikoihin Suomessa riehui punatauti ja tämä taasen vei Antin ja lapset. Nyt Erika tarvitsi torppaan isännän.

Padasjoelta oli kulkeutunut renki Joonas Joonaanpoika Leppäkosken Ojasille ja hän sitten ilmestyi Järvenpään torppaan puolisoksi Erikalle. Tästä alkoi torpan menestystarina – joskaan ei aina suoraviivaisena. Joonas oli raivaaja: hänen raivaamiaan ovat enimmät lähiseudun pellot. Koska Järvenpää oli Ylisen torppa, niin lähinnä tämän omistukseen kuuluvilla mailla Joonas raivaili. Mäntylässä ja Viljasella on näitä peltoja edelleen viljelyksessä. Joonas oli myös herännäinen. Näitähän oli Längelmäellä kymmenkunta – muut talojen isäntiä, mutta Joonas ainoana torpparina sopi joukkoon. Tämä vähäinen joukko ei pukeutunut körttivaatteisiin, mutta kirkossa heillä oli oma penkki. Sitä sanottiin ”haisevaksi penkiksi”.

Torppari Joonas Järvenpää teki pitkiä matkoja. Ainakin Anianpellon markkinoilla hänen tiedetään käyneen ja tuliaisina sieltä oli löytynyt postilla. Eräänä kevättalvena hän lähti viemään lautakuormaa Helsinkiin. Liian myöhään, sillä lumet sulivat kesken kaiken. Hän palasi ja teki uuden yrityksen seuraavana talvena. Tämä onnistui, vaikeuksien jälkeen. Helsingissä hän oli joutunut kiertelemään kauan, ennen kuin lautojen ostaja löytyi.

Adolf Poukka perusti Längelmäen ensimmäisen ”kansakoulun” omassa talossaan Kirkonkylässä. Opettajaksi hän värväsi torppari Joonas Järvenpään. Joonas ei ollut itsekään käynyt kouluja, mutta oppinut luku- ja kirjoitustaidot. Laskentoakin kaiketi, ainakin numeroiden tekoa. Näitä hän sitten takoi monenikäisten oppilaiden päähän. ”Härkäkouluksikin” tällaista on sanottu, johtuen aikamiestenkin osallisuudesta.

Joonaalla ja Erikalla oli kolme lasta, Otto, Vilhelmiina ja Joonas. Lapsiaan Joonas halusi kouluttaa enemmänkin, jopa oppikoulussa. Tähän oli Ylisen isäntä puuttunut ja saanut tukea papilta. ”Onpa nyt torpparilta pöyhkeilyä, tuollainen esitys”. Otto sitten hakeutui Saarijärven maamieskouluun, Tarvaalaan. Siellä hän kohtasi matkansa pään, hukkumalla. Kerrottiin, että hän ei osannut uida, mutta outoa on, miksi hän sitten järveen meni. Jäljelle jääneistä kirjeistä voimme lukea hänen olleen myös ankaran uskonnollinen, joten alkoholi on jätettävä pois luvuista.

Vilhelmiina hakeutui Tampereelle, lähinnä piiaksi. Hän pysyi naimattomana – joskin toimi viimeiset vuosikymmenet erään vanhanpojan taloudenhoitajana. Lieneekö ollut sen ajan ”avoliitto” kyseenä. Nuorimmainen, Joonas, hakeutui myös Tarvaalaan. Hän kirjoitti v. 1885 sisarelleen Vilhelmiinalle: ”Olen tullut omasta pyynnöstäni valituksi samaan kouluun, joka tuli velivainajallemme kohtaloksi. En ensin meinannut uskaltaa vanhemmillemme puhua, mutta mikä kumma, kun sitten puhuin, eivät he estäneetkään.” Ja edelleen; ”Kun sinä vastaat tähän kirjeeseen, niin osoitteeni on Saarijärven maamiesopisto, Tarvaala. Saan myös tietoa antaa, että tästälähin olen liialta nimeltäni Järvinen”.

Näin oli Joonas Joonaanpojasta tullut Joonas Järvinen. Tämä helpottaa meitä jälkipolvien historian harrastajia, sillä olihan tuossa jo kolme Joonasta peräkkäin ja kaksi viimeistä siis Joonas Joonaanpoikia. Joonas Järvinen palasi Tarvaalasta ja oli muutaman vuoden myllärinä Kynnyskosken Alasen myllyssä. Sitten hän jatkoi torpparina Järvenpään torpasssa. Tarkkaa tietoa ei ole, milloin torpan nimi vaihtui Järvensivuksi. Sinänsä kuvaavampi nimi, sillä ennemminkin sivussa, kuin Särkijärven päässä asumukset olivat – ja ovat vieläkin.

Joonas tarvitsi emännän. Sellainen löytyi Padasjoelta, Näpin torpasta Harmoistenlahden etelärannalta. Iida oli Näpin sisarussarjan nuorin ja 1890 hän tuli siis Längelmäelle. Kerrottiin, että hän ja Joonas toivat seinäkellon kihlajaismatkaltaan. Se kello on hallussani – ei tosin käy, mutta koristeena seinällä.

Tämä pariskunta oli keskenään erilaiset. Joonas oli myös uskonnollinen – ei körttiläisyyteen suuntautunut, mutta parhaiten noudatti Laestadiuksen oppeja. Hän kävi kirkossa joka sunnuntai ja lueskeli uskonnollista kirjallisuutta. Jopa niin, että työt kärsivät ja toimeentulokin. Iida oli toimelias, rientoisaksi sanottu. Hän hankki lisäansioita, toimien mm. paarmuskana. Myös kahvia ja ”nisusta” hän kävi myyskentelemässä keväisin tukkijoella. Varsinainen huutolaisaika oli ohi, mutta Iidalla oli ns. ”kunnanelättejä” hoidossaan. Eräs ”ruotivaari” lykättiin naapurista hänen hoitoonsa ja nuorempaa polvea olivat sitten Laina Pohjonen ja Pentti, sekä Antti Korpinen.

Joonaan viljelyksistä sanottiin, että hän saa jyvän jyvästä – vain korret jäävät palkaksi. Mutta ”pirttiviljelyn” hän Iidan kanssa hoiti hyvin. Kymmenen lasta kaikkiaan syntyi. Tosin lapsikuolemakin tuli kahden kohtaloksi, joten kymmentä ei samaan aikaa ollut elossa. Lasten  nimet olivat, Lauri, Iida Ester, Joonas, Eeva, Pauli, Toivo, Veikko, Laina, Oiva ja Ilma. Lauri syntyi 1892 ja Ilma 1915. Muut siltä väliltä. Joonas ja Eeva kuolivat vauvoina, Pauli 18-vuotiaana ja Toivo hukkui Särkijärveen 34-vuotiaana.

Lauri, Iida Ester ja Ilma muuttivat Helsinkiin. Veikko kävi Ahlmanin maamieskoulun ja avioitui Hiukkaan Perälästä kotoisin olevan Aune os. Niemisen kanssa. He asuivat Syväjärven Hakalassa. Laina lähti myös Helsinkiin, mutta sota-aikana avioitui Kelvennalta kotoisin olevan Lauri Lahtisen kanssa ja palasi Längelmäelle. Laurin kotipaikassa Tunkelontien varrella he asuivat suurimman osan elämästään. ihan viimeiset vuodet Rääsärinhaassa Länkipohjassa.

Oiva jäi Järvensivun isännäksi. Toki se oli jo Joonaan aikana lunastettu itsenäiseksi taloksi. Oivalle löytyi emäntä kirkonkylän Vanhatalosta. Sinne oli kulkeutunut piiaksi Kuhmoisten Päijälästä kotoisin oleva Emmi Lahti. Häitä vietettiin v. 1945. Lapsia syntyi kaikkiaan kuusi, joista vanhin, Olavi on kuollut. Muut ovat: Hannu, Annikki, Marjatta, Ritva ja Tuula. Tämän tekstin kirjoittaja, Hannu, sekä Ritva ja Tuula asuvat Mäntsälässä. Annikki asuu Kangasalalla. Marjatta perheineen palasi v. 1984 Järvensivuun jolloin Oiva ja Emmi muuttivat Rääsärinhakaan, Länkipohjaan. Marjatta, sekä miehensä Ahti luovuttivat pari vuotta sitten isännyyden – tai emännyyden tyttärensä Anun perheelle ja ostivat omaksi asunnokseen Vinkiältä Ala-Keskisen talon.

Oivan ja Emmin aikana Järvensivua rakennettiin ja laajennettiin. V. 1952 valmistui tiilinavetta, v. 1957 ostettiin naapurista Mäntylä lisämaaksi, v. 1961 valmistui uusi asuinrakennus ja vielä v. 1971 ostettiin Särkijärven takaa Ruuhilahden perikunnan maat lisämaaksi. Mäntylässä oli rakennukset paikallaan ja asuinrakennuksen on Annikin perhe kunnostanut kesäasunnokseen. Navetta siirrettiin Särkijärven taakse, em. Ruuhilahden perikunnalta ostetulle maalle ja siitä olen muokannut perheeni kesäasunnon. Näin olemme osittain juurillamme.

Maailma muuttuu. Vinkiällä oli kolme kantatilaa; Alanen, Keskinen ja Ylinen. Ylinen on talona miltei hävinnyt, viimeiset asumukset ovat moneen kertaan myyty vapaa-ajan asunnoiksi. Keskinen on myös talona pois pelistä. Maat pilkottu moneen osaan ja viimeinen asuinrakennus, Ala-Keskinen myyty Ylisen torpparin jälkipolville. Jos se Ylisen tuonnoinen isäntä sattuisi pilven päältä katselemaan Järvensivun nykyistä elämää, hän varmaan toistaisi kateuksissaan: ”Onpa torpparin jälkeläisiltä pöyhkeilyä”.

Hannu Järvinen, Mäntsälä

Perhekuva Järvensivun tilalta arviolta 1920-luvulta. Kuvan henkilöt oikealta vasemmalle: Vilhelmiina, Joonas, Iida, takana Oiva, hattupäinen mies (ilm.) valokuvaamon omistaja Mäkinen, tytöt Ilma ja edessä kasvattitytär Laina, vasemmalla (ilm.) Mäkisen perheenjäsen.