Leenu-kana tipujen kanssa

Alhon kanta on saanut nimensä kärköläläisen Pentti Alhon mukaan. Ensimmäiset yksilöt hänelle tulivat 1970 - 80 - lukujen vaihteessa. Alun perin kanat olivat kuitenkin "Seiskarin kantaa" eli Savitaipaleelta lähtöisin olevaa ainesta. Eläinten väritys oli tullessa ruskeavoittoinen, mustaa ei esiintynyt. Höyhenpeite saattoi olla myös kauttaaltaan pilkullinen. Jalat olivat yleensä kovasimen harmaat.

Kannassa tehtiin värivalintaa, jonka johdosta yleissävy nyt on vaaleampi tai punavoittoinen. Alhon kantaa saatetaan kutsua myös nimillä "Alhon keltainen" tai "punainen itäsuomalainen". Alhon kanta poikkeaa selvästi Savitaipaleen kanasta, jonka kanssa sillä kuitenkin lienee yhteinen tausta.

Alhon kannan kukot ovat tyypillisimmillään kirjavia tai valtaväriltään ruskeita tai punaisia. Mustia ja jopa harmaita tai vaaleita yksilöitäkin löytyy. Kanat ovat yleisimmin täysin tai valtaväriltään ruskeita tai punaisia, mutta kirjavia tai vaaleita löytyy myös huomattavasti. Harmaita tai mustia kanoja on vähän.

Maatiaiskanoista Alho on MTT:n tilastojen mukaan kolmen ahkerimman munijan joukossa ja hautovia kanoja on noin joka kolmas.